Junien ilmassa on sitä jotain.
Se saa katseeni harhailemaan vaunussa istuvaan mieheen.
Hän istuu käytävän toisella puolella tai vieressäni, tai sitten hänen heijastuksensa hyppää silmiini viereisestä ikkunasta ja sitten hän on siinä.
Koko matkan ajan.
Saatan kainosti varastella tietohippusia jokaisella vilkaisulla.
Hän lukee patologian kirjaa – lääkäri!
Hänellä on korvakoru – rebel!
Hänellä on sormus – naimisissa.
Hänestä tulee ideaalinen posteripoika kaikille parikymppisen naisen parisuhdefantasioille, vaikka hän ei ole sanonut sanaakaan.
Jos vaikka korottaisin ääneni ja sanoisin jotain? Tai ehkä sipaisisin häntä matkalla ravintolavaunuun? Entä jos kaataisin kahvini hänen päälleen suunniteltuna vahinkona?
Junamatkan aikana hän on päässäni isä, veli, rakastaja ja pappi. Se riittää minulle, riittää hänelle ja riittää ihoani raastaville yhteiskunnan vaatimuksille, biologisen kelloni pirinälle sekä raivoaville hormoneilleni.
Ja junamatkan ajan hän on Se.
Sitten juna pysähtyy
ja me jäämme yksin.
Kunnes tulee seuraavan matkan aika.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juna. Näytä kaikki tekstit
torstai 20. helmikuuta 2014
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Junailun on niin paljon enemmän
Junailu on niin paljon enemmän kuin vain keino päästä paikasta A paikkaan B. Se on miltei elämäntapa siinä missä jooga tai pilates! Luonnollisesti juna ei tarjoa samanlaisia terveysvaikutuksia (istuminenhan tappaa nykyisten terveystrendien mukaan), mutta uskon vakaasti että junamatkailu on pidentänyt omaa eliniänodotettani. Juna vie minut uusiin seikkailuihin, tarjoaa mielikuvitukselle sopivan tylsän ympäristön lentää ja mahdollistaa ihmisten kanssa keskustelun sosiaalisesti hyväksytyssä ympäristössä.
Junailu on turvallisempaa kuin autolla ajo, terveellisempää kuin lentäminen ja sillä on ollut suuri painoarvo jokaisen mantereen historiassa. Allekirjoittanut pelkää merta epärationaalisesti, joten veden päällä tai alla hoidettavaa matkustusta ei edes lasketa vaihtoehdoksi. Kauhein kokemukseni ikinä oli ajaa autolla Nordkappiin. Maisemat olivat upeat, mutta kun auto ajoi tunneliin, jonka päällä oli monta tonnia liuskekivivuorta ja ainakin kuutiokilometri valtamerta, alkoi kylmähiki hiipiä otsalle. Pelkotilaani ei helpottanut auton ikkunoista näkyvät selkeästi merkityt hätäpisteet tunnelien varrella. Ne tuntuivat alleviivaavan mahdollisen katastrofin seurauksia.
I'm a wussy and proud of it!
Junailu on turvallisempaa kuin autolla ajo, terveellisempää kuin lentäminen ja sillä on ollut suuri painoarvo jokaisen mantereen historiassa. Allekirjoittanut pelkää merta epärationaalisesti, joten veden päällä tai alla hoidettavaa matkustusta ei edes lasketa vaihtoehdoksi. Kauhein kokemukseni ikinä oli ajaa autolla Nordkappiin. Maisemat olivat upeat, mutta kun auto ajoi tunneliin, jonka päällä oli monta tonnia liuskekivivuorta ja ainakin kuutiokilometri valtamerta, alkoi kylmähiki hiipiä otsalle. Pelkotilaani ei helpottanut auton ikkunoista näkyvät selkeästi merkityt hätäpisteet tunnelien varrella. Ne tuntuivat alleviivaavan mahdollisen katastrofin seurauksia.
I'm a wussy and proud of it!
Todistusaineistoa Nordkappilta. Vuosi oli 2008.
PS. Junassa oli kamalan mukava konduktööri joka antoi minun ladata kännykkääni junan ainoassa pistorasiassa!
torstai 13. helmikuuta 2014
Tampere 23.00-01.15
Jouduin odottamaan Tampereen juna-asemalla vaihtoyhteyttä keskellä yötä. Tämä on raportti siitä, mitä koin.
20 min odotuksen jälkeen
Tampere on aina ollut minulle epäpaikka. Täällä tulee vierailtua muttei koskaan jäätyä kiinni. Minä olen pääasiassa nähnyt vain juna-aseman seinät. Täällä asemahallissa on myös aika jännä katto.
43 min odotuksen jälkeen
Katto ei ole enää yhtä jännä. Sen väri riitelee liikaa kermanvalkoisten seinien kanssa. Vai onkohan ne kananmunan valkoiset? Propsit Tampereelle retrotyylin säilyttämisestä.
Aseman halli on alkanut täyttyä matkalaukuttomista ihmisistä jotka vain istuvat ilman mitään tekemistä. Mikä mahtaa olla heidän tarinansa?
55 min odotuksen jälkeen
Alkaa, surullista kyllä, vaikuttaa siltä ettei näillä ihmisillä yksinkertaisesti ole muuta paikkaa minne mennä. Missä minä viettäisin iltani, jos minulla ei olisi kotia? Entä tuijotanko minä kotona eteeni ilme yhtä tyhjänä kuin näillä öisillä aseman asukeilla? Näytänkö minä samalta selatessani naamakirjaa tai peukkulria?
Näiden aseman asukkien kasseissa puolillaan olevat dödöpuikot kolahtelevat tyhjiin kaljatölkkeihin. Jotkut heistä tuoksahtavat viinalle, joillakin on naamoillaan verisiä taistelun uurteita. Yksi heistä nukkuu penkillä kitarakoteloonsa päätään nojaten. Hänen silmänsä ovat mustat meikistä.
60 min odotuksen jälkeen
Näillä aseman asukeilla on selkeä hierarkia. Yksi nainen on selkeästi porukan matriarkka tai hottis.
Kaikki junaa odottavat ovat kadonneet hallista yksitellen kohti kaupungin häärinää. Eivätkö he kestä nähdä näitä ihmisiä ilman kotia, vai herättikö se puoleksi syöty McDonald's -pakkaus viereisessä roskiksessa nälän tunteen? Minulla ainakin on nälkä. Niin varmaan kaikilla muillakin tässä huoneessa - paitsi tuolla joka nukkuu.
80 min odotuksen jälkeen
Ainoastaan torkkuja ja minä olemme jäljellä. Matriarkka taisi huomata, että kuuntelin heitä.
Täällä asemahallissa on ihmeen hieno ikkuna. Sen päälle on asennettu piikkejä karkottamaan lintuja. Ikkunapuitteet ovat piikkien lähellä täynnä tahroja jotka näyttävät vereltä. Nyt minulla on jotenkin epämukava fiilis.
120 min odotuksen jälkeen
Onko katto maalattu kahdella sävyllä vai onko arkkitehti luonut sen leikkimään valoilla?
20 min odotuksen jälkeen
Tampere on aina ollut minulle epäpaikka. Täällä tulee vierailtua muttei koskaan jäätyä kiinni. Minä olen pääasiassa nähnyt vain juna-aseman seinät. Täällä asemahallissa on myös aika jännä katto.
43 min odotuksen jälkeen
Katto ei ole enää yhtä jännä. Sen väri riitelee liikaa kermanvalkoisten seinien kanssa. Vai onkohan ne kananmunan valkoiset? Propsit Tampereelle retrotyylin säilyttämisestä.
Aseman halli on alkanut täyttyä matkalaukuttomista ihmisistä jotka vain istuvat ilman mitään tekemistä. Mikä mahtaa olla heidän tarinansa?
55 min odotuksen jälkeen
Alkaa, surullista kyllä, vaikuttaa siltä ettei näillä ihmisillä yksinkertaisesti ole muuta paikkaa minne mennä. Missä minä viettäisin iltani, jos minulla ei olisi kotia? Entä tuijotanko minä kotona eteeni ilme yhtä tyhjänä kuin näillä öisillä aseman asukeilla? Näytänkö minä samalta selatessani naamakirjaa tai peukkulria?
Näiden aseman asukkien kasseissa puolillaan olevat dödöpuikot kolahtelevat tyhjiin kaljatölkkeihin. Jotkut heistä tuoksahtavat viinalle, joillakin on naamoillaan verisiä taistelun uurteita. Yksi heistä nukkuu penkillä kitarakoteloonsa päätään nojaten. Hänen silmänsä ovat mustat meikistä.
60 min odotuksen jälkeen
Näillä aseman asukeilla on selkeä hierarkia. Yksi nainen on selkeästi porukan matriarkka tai hottis.
Kaikki junaa odottavat ovat kadonneet hallista yksitellen kohti kaupungin häärinää. Eivätkö he kestä nähdä näitä ihmisiä ilman kotia, vai herättikö se puoleksi syöty McDonald's -pakkaus viereisessä roskiksessa nälän tunteen? Minulla ainakin on nälkä. Niin varmaan kaikilla muillakin tässä huoneessa - paitsi tuolla joka nukkuu.
80 min odotuksen jälkeen
Ainoastaan torkkuja ja minä olemme jäljellä. Matriarkka taisi huomata, että kuuntelin heitä.
Täällä asemahallissa on ihmeen hieno ikkuna. Sen päälle on asennettu piikkejä karkottamaan lintuja. Ikkunapuitteet ovat piikkien lähellä täynnä tahroja jotka näyttävät vereltä. Nyt minulla on jotenkin epämukava fiilis.
120 min odotuksen jälkeen
Onko katto maalattu kahdella sävyllä vai onko arkkitehti luonut sen leikkimään valoilla?
125 min jälkeen vihdoin junassa!
Ensimmäinen junamuisto
Aamujunat tuntuvat siltä kuin silmät olisivat täynnä sumua.
Tänään samassa vaunussa kanssani istui mies, joka ei ole koskaan aikaisemmin matkustanut junalla. Hän ei osaa katsoa paikkanumeroita penkkien kyljestä ja pelkää, että juna jää seisomaan matkan varrelle, koska se ei ole Pendolino.
Kuinka väärässä ihminen voikaan olla!?
Minusta on jännittävää matkustaa junaneitsyen kanssa, koska ensimmäinen oma muistoni junasta on vuoden 1995 tienoilta. Olin melkoinen räpätäti ja tein tuttavuutta ravintolavaunun marinoiduimpiin asiakkaisiin. Minusta oli mahdottoman kivaa kun aikuiset jaksoivat kuunnella minua. Äitini mielestä olisin voinut puhua vähän vähemmän perheasioista ja ehkä vähän pienemmällä volyymillä.
Tänään samassa vaunussa kanssani istui mies, joka ei ole koskaan aikaisemmin matkustanut junalla. Hän ei osaa katsoa paikkanumeroita penkkien kyljestä ja pelkää, että juna jää seisomaan matkan varrelle, koska se ei ole Pendolino.
Kuinka väärässä ihminen voikaan olla!?
Minusta on jännittävää matkustaa junaneitsyen kanssa, koska ensimmäinen oma muistoni junasta on vuoden 1995 tienoilta. Olin melkoinen räpätäti ja tein tuttavuutta ravintolavaunun marinoiduimpiin asiakkaisiin. Minusta oli mahdottoman kivaa kun aikuiset jaksoivat kuunnella minua. Äitini mielestä olisin voinut puhua vähän vähemmän perheasioista ja ehkä vähän pienemmällä volyymillä.
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Helsinkiläisessä lähijunassa on helppo huomata, etteivät suomalaiset halua istua kenenkään viereen. Junan täyttymistä seuratessani paikat alkoivat loppua kesken.
Aloinkin pohtia, jos junassa on jäljellä ainoastaan paikkoja jotka ovat jonkun vieressä, kenen viereen ihmiset yleensä istuvat? Aloin pitää asiasta tukkimiehen päiväkirjaa itselleni, mutta asia kiinnosti minua oman kokemuskenttäni ulkopuolelle asti. Alla on kysely, johon voit vastata anonyymisti.
Aloinkin pohtia, jos junassa on jäljellä ainoastaan paikkoja jotka ovat jonkun vieressä, kenen viereen ihmiset yleensä istuvat? Aloin pitää asiasta tukkimiehen päiväkirjaa itselleni, mutta asia kiinnosti minua oman kokemuskenttäni ulkopuolelle asti. Alla on kysely, johon voit vastata anonyymisti.
Mihin istut mieluiten täydessä junassa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)